"Great wife" - not.

Joo nyt tuli sit ryssittyä pahemman kerran, oon ihan sikaylpee itestäni nyt kyllä! Tuli nimittäin poistettua Eskon  kouluprojektin kuvat kamerasta ja Esko sattuu olemaan projektipäällikkö ja kuvia oli kuulemma vaikea saada muutenkaan. Että hyvä minä! 

Luulin olevani fiksu kun siirsin koneelle kuvat jotka oli ollu kamerassa jo melkosen kauan, mutta en poistanu kuvia heti kamerasta. Noh, seuraavana päivänä Esko otti tuon samaisen kameran mukaan ja sai vaivalla otettua kuvat projektia varten. Noh, minä kun olin edellisenä päivänä siirtäny kuvat koneelle, niin perjantai-iltana sit katoin kamerasta että joo nää oli nää kuvat jotka siirsin koneelle eilen, joten voin poistaa. Katoin kyllä itteni tuntien sillai pikasesti selaamalla kuvat läpi, mutta en sit ilmeisesti tajunnu et siellä oli jotain uusia kuvia. Joten... "poistetaanko kaikki kuvat?" No kyllä, poista! Ja tuli hyvä mieli! "Nyt on kuvat koneella turvassa nii ei tarvi pelätä että kaikki tuhoutuu jos jotain tapahtuu." Ihan ****** mahtavaa. Ja kyseinen firma on suht kivan ajomatkan päässä että Esko ei sinne pysty ihan millon vaan lähteä, plus että Eskolla on kokeita ens viikolla niin paljo ettei se sinne kerkeis lähteä. Plus että niitä kuvia ei noin vaan voi käyä napsimassa kun pitää olla joku tietty henkilö paikalla. Plus että Esko ei kehtaa soittaa sinne ja pyytää että sais tulla uuestaan kuvaamaan, vaikka eihän se sen vika oo että kuvia ei enää oo. Great success! Just kun luulin että tää päivä ois ollu jotenkuten ok.

Työharjottelu meni ihan ok, vähän kyllä stressaa ja on nyt niin paljo ajateltavaa etten oikein tiiä tuleeko sitä 3sta sieltä... Tässä vaiheessa tuntuu etten jaksa väittää ees vastaan jos tulee 2. Vaikka 2 on hyvä. Mutta kun mä tosiaan en osaa tyytyä hyvään tai 2seen. Pitäis olla aina kaikessa paras. Ei verrattuna johonki muuhun ihmiseen vaan itteeni. Oma suoritus pitäis aina olla 3. Tai erinomainen. Tai 10. Millä asteikolla nyt ikinä mitataankaan. Tai sit pitäis saada jotain kehuja ees että oon tehny hommani hyvin. Ku on tottunu siihen, että on saanu aina kehuja. Tottunu siihen, että joku on huomannu että oon ollu ahkera tai hyvä. Sit jos ei tuu semmosia niin tuntuu että oon ollu huono tai laiska. Ja sit stressaa taas. Ja Irinan biisin sanoin: "Mutta paremmin tietävät kertoi jos ei se tapa niin se vahvistaa / Nyt mun pitäis olla käsittämättömän vahva / Ja mun jalkojen pysyy liimattuna maassa." Ja sit pitää taas tsempata hirveesti ja olla nöyrä ja yllättyny kun sitten niitä kehuja saa. Vaikka sitä on kokoajan yrittäny pitää ittensä kasassa ja tietää että kyllä sitä on töitä tehtyki. Sitä vastaa vaan "aijaa, no kiitos, kiva kuulla". Ihan niinku ei ite muka tietäis että kyllä nyt oon aika hyvin pärjänny. 

Tän oon tajunnu vasta ihan lähiaikoina. Että haen hyväksyntää tollalailla. Oonhan mä jo pitkään tienny olevani perfektionisti ja oon siitä yrittäny päästä eroon. Mutta tapella saa vieläki vaikka ehkä pahimmat kritiikit itteä kohtaan oon saanu karsittua. Vielä on matkaa. Paljon. Jotenki tuo hyväksynnän haku kohdistuu aina joko opettajiin, ohjaajiin, työnantajaan jne. Semmosiin joilla on mua korkeempi asema. Ei esimerkiks perheeseen. Vanhemmat ei oo esim. koskaan oottanu hyviä numeroita koulussa, ennemminki esim. äiti on sanonu että "lopeta nyt jo, ei aina tarvi saada 10ä" ja jos joskus sain vaikka 7 tai 8 kokeesta nii äiti sano että "hyvä, nyt on parempi". 



Tää kuva kuvastaa aika hyvin mun ajattelua. Se on kaikki tai ei mitään. Jos ei tuu parasta numeroa nii sit meni huonosti. "Oisin osannu paremminki. Oon ennenki osannu." 

Tulipas nyt oikeen kunnon avautuminen tästäki aiheesta. Tarkotus oli vaan purkaa ärsytystä ton ryssimisen takia, mut kerroinki nyt vähä enemmän. Saa nähä kadunko tätä jälkeenpäin että tänne kirjotin näin avoimesti. Mutta toisaalta eikö se oo vähä blogin idea... Huomenna aamulla varmaan on semmonen tunne että "ei ***** mitä tekstiä". Mutta ehkä tästäki on jollekki samanlaiselle ihmiselle hyötyä, että on olemassa joku toinenki samanlainen. 

Jotain hyvääki. Eilen treeneissä onnistuttiin aika hyvin tekemään rivissä vaaka sillai sisäkaari, ulkokaari, sisäkaari... Mitä nyt ite vähä viimesenä jostain syystä loppuvaiheessa liu´uin toiseks viimesen ohi...Mutta ehkä se tästä. :)





Ja jotta elämä ei kävis liian ihanaksi niin tänään oli tosiaan taas migreeni, onneks se meni muutamien tuntien jälkeen ohi ku sain otettua sen kohtauslääkkeen. Ja selkä on taas ihan vitsin kipee. Että tämmöstä. Mahtava päivä toisinsanoen. Huomenna varmasti parempi ku alkaa 4päivän vapaa nii saa taas vähä huilattua...