Siinäpä sitte oli iloset jutut, ja nyt taas näihin kipujuttuihin.
Tuli vaan mieleen ku koulussa tuli keskustelua siitä mitä ihmiset jakaa esim. Facebookissa tai muualla( niinku minä nyt). Oli puhe siis siitä että ku ihmiset jakaa paljon semmosta mitä ei ehkä kannattais netissä itestään kertoa. Myönnän että ite välillä ehkä kirjotan liikaaki mut en nyt sentään ilmota millon meen vessaan ja laita joka suupalasta kuvaa niinku jotkut. :D Noh, mutta täällä esimerkiks kirjotan mun kivuista, koska en viitti kokoajan ääneen valittaa, ja tätä mun blogiahan ei oo pakko lukea. Mut se on kuitenki mulle iso juttu koska se on jatkuvaa ja tänne kirjotan siks että ehkä joku lukis jolla on samanlaisia kokemuksia ja kertois siitä mulle. Tietäis että jossain joku tietää täsmälleen miltä musta tuntuu. Ja nää jutut kerron täällä koska nää ei oo mun kaikkein syvimpiä ja salaisimpia tuntemuksia ja salaisuuksia joita kerrotaan vaan harvoille ja valituille. Niitä en täällä kertoiskaan. Oon siis aika moniongelmainen ihminen. :D
Ja en täällä myöskään kerjää sääliä näillä jutuilla, tosiaan vaan puran omia tuntemuksia ja toivon että jossain joku tietäis tasan millasta tää on. Ja onhan maailmassa niin monilla asiat paljon paljon huonommin kun mulla, mutta tää on mun elämä ja ei nää kivut kivoja oo vaikka joillakin on varmasti paljon kovempia kipuja. Ja ku ois vaan yks ongelma muttaku on nuo mitä tossa omassa esittelyssäni kerron ja sit vielä ne muut asiat mistä en kerro. Kun olis ees yks päivä että ei sattuis. Mut sitku nivelet on paremmassa kunnossa nii sit iskee migreeni. Tai joku paniikkikohtaus. Tai ne loput. Tai toisinpäin.
Puhuttiin myös siitä, että kuinka ihmistä helpottais jos sairauden/vaivan saatuaan oppis hyväksymään asian. Ja siitä että onko se pakko hyväksyä. Ja voin sanoa että mä en hyväksy mun ongelmia. Varsinkaan tätä hypermobiliteettisyndroomaa ja yhtä toista juttua. Pystyn kyllä elämään asian kanssa. Eihän tässä muuta voi. Mutta hyväksy en. Voisin hyväksyä ehkä jos olisin eläny jo montakymmentä vuotta ja edessä ois muutama kymmenen. Mutku ei. Tuo hypermobiliteettisyndrooma kun alko oireilla jo joskus ala-asteella. Kai. En ees muista ku siitä on niin kauan. Ite muistin että ehkä noin 13-vuotiaana se alko mut äiskä sano että etkö sä ollu 8(vai sanokohan se 10). Mutta joka tapauksessa. Ja en hyväksy tätä varmasti koskaan. Ois eri jos joku lääke auttais.
Tähän vielä liittyen semmonen juttu mikä mua ärsyttää. Ei varmaan sais koska en tiiä minkälaisia kipuja muilla oikeesti on. Mut silti pistää vihaks ku joku valittaa jostaki muutaman päivän kestävästä kivusta joka menee ohi. Tottakai sitä saa sanoa jos sattuu mut silti ärsyttää. Silti tulee vähä tommonen olo ku tossa allaolevassa kuvassa. :D Nytki ku tää hypermobiliteettisyndrooma on menny pahemmaks nii oon tässä nyt kohta 3kk ollu selkä vääränä ja mikään asento ei oo hyvä ku kokoajan sattuu. Siis ihan kokoajan. Enkä liiottele. Mut pakko on silti mennä kouluun niinku muutki.
